Muutoksia osakeyhtiöiden ja yhteisetuuksien ennakonkantoon 1.11.2017 alkaen

Näin hiljaisempana aikana on hyvä hetkeksi myös pysähtyä katsomaan yrityksen suuria linjoja, myös taloushallinnon kannalta. Miten kausi on alkanut ja mitkä ovat ennusteet loppuvuodelle. Ennakkoveron riittävyys on merkittävä osa taloussuunnittelua. Ennakonkantoon on myös verottajalta tulossa muutos 1.11.2017 alkaen. Sen jälkeen päättyvissä tilikausissa sovelletaan lyhempää ennakkoveron täydennysmaksun suorittamisen korotonta aikaa. Se lyhenee neljästä kuukaudesta yhteen kuukauteen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tilinpäätöksen pitkittyessä myöhästyneestä täydennysmaksusta juoksee korko jo heti kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä. On siis entistä tärkeämpää saada tilitoimistolle kaikki materiaali nopeasti.

Tilitoimistot pyrkivät tekemään reaaliaikaista kirjanpitoa, johon käyttämämme Netvisor-ohjelmisto on omiaan. Jos kaikki myynti- ja ostolaskut kulkevat saman järjestelmän kautta, on mahdollisuus tehdä ajantasaista taloushallintoa. Näin tilinpäätöskin saadaan pian ”pakettiin” ja saadaan veroilmoituskin lähtemään ajallaan.

Luonnollisesti on myös tärkeää, että ennakkoverot on kohdillaan. Tuolloin ennakontäydennysmaksu on vain pieni oikaisu. Me kirjanpitäjät käymme tilikauden puolessa välissä läpi asiakasyritysten ennakkoverotusta ja olemme yhteydessä asian tiimoilta. Etenkin aloittavan yrittäjän on vaikea ennustaa tilikauden tulosta ja sen vuoksi kannattaa keskustella pariin otteeseen jo hyvissä ajoin tilikauden aikana asiasta oman kirjanpitäjän kanssa.